Miehen lapsettomuustutkimukset
Tahattomasta lapsettomuudesta kärsii noin joka kuudes hedelmällisessä iässä oleva pariskunta. Syy tilanteeseen paljastuu yhtä usein, noin 25%:ssa, naisesta, miehestä, molemmista tai syytä ei löydy.
Kun pariskunta on yrittänyt tuloksetta lasta vuoden verran, on syytä viimeistään hakeutua tutkimuksiin. Monesti selvittelyt kannattaa aloittaa jo paljon aikaisemmin tai vaikka heti, kun raskautta toivotaan. Tällaisia tilanteita miehellä voivat olla mm. tiedossa olevat hedelmällisyyteen vaikuttavat sairaudet, hoidot, tulehdukset ja leikkaukset. Tutkimuksia ei
myöskään kannata viivyttää, jos miehellä on ollut aikaisempia suhteita, joissa on yritetty lasta tuloksetta.
Sekä naisen että miehen tutkimuksissa oleellista on esitietojen läpikäynti. Miehen esitiedoissa selvitetään laajasti lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän tapahtumia sekä elämäntapoja. Näillä saadaan kokonaiskuva miehen tilanteesta ja esille voi tulla mahdollisia hedelmällisyyteen vaikuttavia asioita. Esimerkiksi kivesten laskeutumisongelmat ja sikotaudin sairastaminen saattavat olla merkityksellisiä lapsuuden tapahtumia. Vähän vanhempana murrosiän muutokset ja aikataulu kertovat miehen aikuistumiskehityksestä. Nuoren miehen erektio- ja ejakulaatiovaikeudet, suuret kiveskohjut ja sukuelinalueen vammat ja tulehdukset, erityisesti sukupuolitaudit, saattavat vaikuttaa hedelmällisyyteen ja siemennesteen laatuun.
Kaikki miehen perustaudit ja lääkitykset, sairastetut vakavat taudit ja niiden hoito ja leikkaukset on syytä huomioida. Elämäntavat ovat myös tärkeitä kartoittaa kuten tupakointi, alkoholin ja huumeiden käyttö, anabolisten steroidien ja lisäravinteiden käyttö, liikkuminen ja jaksaminen, stressi, lepo ja uni. Lisäksi mahdollisen ylipainon tiedostaminen on aiheellista. Hyvin viitteellinen on myös tieto, onko miehellä aikaisemmista suhteista lapsia.
Mies tutkitaan kliinisesti joko ensikäynnillä rutiiniluontoisesti tai tarvittaessa oireiden tai poikkeavan siemennesteanalyysin perusteella. Tutkimuksessa tarkistetaan kivesten koko ja kyhmyttömyys, mahdolliset kiveskohjut ja tarvittaessa eturauhasen tilanne. Lisätutkimuksena voidaan tehdä kivesten ultraäänitutkimus, jos on todettu jokin rakennepoikkeavuus tai vaikea spermavika.
Miehen tutkimusten perusta on sperma-analyysi. Siemenneste tutkitaan hedelmöityshoitoklinikalta saatujen ohjeiden mukaisesti. Erityisen tärkeää on näytteenanto (suositus masturbaatiolla) ja pidättäytyminen siemensyöksystä 2-5 päivän ajan ennen näytettä. Normaalin siemennesteen siittiötiheys on yli 15 miljoonaa siittiötä millilitrassa, eteenpäin liikkuvien siittiöiden osuus yli 32% (tai liikkuvien siittiöiden osuus yli 40%) ja normaalin rakenteen omaavien siittiöiden osuus yli 4%. Analyysissa voidaan tutkia myös siittiövasta-aineet. Jos näytteessä todetaan poikkeavaa, voidaan siemenneste tutkia harkinnan mukaan uudelleen noin 2-3 kuukauden kuluttua. Seuraavassa blogissamme Gynovan biologi kertoo tarkemmin siemennesteen tutkimuksesta ja löydösten merkityksestä.
Jos siittiöt puuttuvat kokonaan siemennesteestä tai todetaan vaikea spermavika, tutkitaan verinäytteitä, jotka ohjelmoidaan tapauskohtaisesti. Tavallisimpia tutkittavia hormoneja ovat FSH, LH, testosteroni, kilpirauhaskokeet ja prolaktiini. Lisäksi verestä voidaan
tarkistaa kromosomit ja Y-kromosomin mikrodeleetio mahdollisten geneettisten spermavikaa aiheuttavien poikkeamien löytämiseksi. Kiveksestä voidaan ottaa koepala siittiötuotannon tarkistamiseksi tilanteissa, jolloin siittiöitä ei löydy siemennesteestä.
On hyvä tietää, että sperma-analyysin tulos voi olla heikentynyt, mutta se ei useinkaan yksistään selitä pariskunnan lapsettomuutta. Spermavian syykään ei monesti selviä. Jos kuitenkin löydetään selkeä, hoidettava syy huonolaatuiseen siemennesteeseen, niin
tilanne voi korjaantua (esimerkiksi hormonihoidolla korjattava tilanne tai jonkin epäedullisesti vaikuttavan lääkityksen lopetus tai vaihto).
Tärkeintä on ennaltaehkäistä spermavikojen syntyä. Tämä tarkoittaa mm. tulehdusten ehkäisyä ja huolellista hoitoa sekä terveellisten elintapojen noudattamista. Todettua siittiöongelmaa voidaan kompensoida oikeanlaisella hedelmöityshoidon valinnalla.
Miehen lapsettomuustutkimukset hoituvat luontevasti pariskunnan ensikäynnillä. Siemenestetutkimus voidaan tehdä jo ennen ensikäyntiä tai tarvittaessa käyntipäivänä. Mahdolliset lisäselvitykset ohjelmoidaan nopeasti.
Vaikka miehellä ei olisi vielä tarvetta perheen perustamiselle, mutta oma hedelmällisyys huolettaa, niin silloin kannattaa käydä siemennestetutkimuksessa.
Tervetuloa Gynovaan!
www.gynova.fi
puh: 044 9871012