Inseminaatio (IUI) raskaustoiveen tukena
Inseminaatio on turvallinen ja vakiintunut hedelmöityshoito, jossa käsitellyt siittiöt viedään ohuen katetrin avulla suoraan kohtuonteloon ovulaation aikaan. Inseminaatio jäljittelee luonnollista hedelmöittymistä, ja se on usein ensimmäinen hoitomuoto hedelmättömyydessä, joka aiheutuu lievästä miehen siittiötuotannon häiriöstä tai jostain selittämättömästä syystä.
Hoito voidaan toteuttaa joko luonnollisessa kuukautiskierrossa tai hormonihoidolla tuetussa kuukautiskierrossa. Gynovan vastaanotolla hoidon soveltuvuus arvioidaan aina yksilöllisesti, ja hoitosuunnitelma tehdään tilanteen, tutkimusten ja raskaustoiveen perusteella.
Kenelle inseminaatio sopii?
Inseminaatio on koeputkihedelmöitystä kevyempi hedelmöityshoito, ja se sopii naisille, joiden munatorvet ovat auki. Lisäksi ovulaation ajankohta tulee pystyä arvioimaan riittävän tarkasti, jotta toimenpide voidaan ajoittaa oikein.
Inseminaatiota voidaan harkita esimerkiksi silloin, kun:
- Raskaus ei ole alkanut toivotussa ajassa, eikä selkeää syytä ole löytynyt.
- Hedelmättömyyden taustalla on miehen siittiötuotannon häiriö.
- Kyseessä on naispari, joka toivoo perheenlisäystä.
- Kyseessä on itsellinen nainen, joka toivoo raskautta luovutettujen siittiöiden avulla.
Hoidossa voidaan käyttää kumppanin omia siittiöitä tai luovutettuja siittiöitä.
Miten inseminaatio tehdään?
Inseminaatio suunnitellaan aina yksilöllisesti, ja se voidaan tehdä joko luonnollisen tai hormonihoidolla tuetun kuukautiskierron aikana. Ensimmäisellä hoitokerralla käydään läpi hoidon eteneminen, ajoitus ja mahdolliset lääkitykset. Itse toimenpide tehdään samalla periaatteella myös myöhemmillä hoitokerroilla.
Toimenpide ajoitetaan tarkasti munasolun irtoamisen eli ovulaation ajankohtaan.
Inseminaation vaiheet ovat yleensä seuraavat:
- Ajoitus: Ovulaation ajankohta arvioidaan seurannan avulla, jotta inseminaatio voidaan tehdä oikeaan aikaan.
- Siemennesteen käsittely: Inseminaatiopäivänä siemennesteestä erotellaan parhaiten liikkuvat siittiöt. Tätä kutsutaan siemennesteen pesuksi.
- Toimenpide: Siittiöt ruiskutetaan kohtuun ohuen katetrin avulla.
Toimenpide on lyhyt, eikä se vaadi puudutusta tai muuta kivunlievitystä ja tavanomainen vastaanottokäyntiaika riittää hyvin.
Sattuuko inseminaatio?
Kokemukset inseminaatiosta vaihtelevat hieman, mutta useimmille toimenpide on nopea ja kivuton. Tuntemus muistuttaa usein tavallista gynekologista tutkimusta. Osa voi tuntea lievää nipistelyä tai kuukautiskipumaista tuntemusta, mutta voimakasta kipua toimenpiteeseen ei tavallisesti liity.
Liikkumista ei ole rajoitettu toimenpiteen jälkeen, ja normaaliin arkeen voi yleensä palata heti vastaanottokäynnin jälkeen.
Inseminaation onnistuminen ja onnistumisprosentti
Inseminaation onnistuminen ja onnistumisprosentti ovat yksilöllisiä. Raskauden alkamiseen vaikuttavat muun muassa ikä, lapsettomuuden syy, munatorvien tilanne, ovulaation ajoitus ja siittiöiden laatu. Yhden inseminaatiokierroksen onnistumistodennäköisyys on usein noin 10–15 % puolison siittiöillä ja noin 20 % luovutetuilla siittiöillä, mutta yksilöllinen ennuste arvioidaan aina vastaanotolla.
Inseminaatiota voidaan tilanteesta riippuen kokeilla useamman hoitokerran ajan. Raskaus alkaa inseminaatiohoidoissa usein muutaman ensimmäisen hoitokerran aikana, mutta onnistumiseen vaikuttavat aina yksilölliset tekijät. Jos raskaus ei ala, lääkäri arvioi yhdessä potilaan tai parin kanssa, kannattaako hoitoa jatkaa vai siirtyä esimerkiksi koeputkihedelmöitykseen.
Inseminaation hinta ja hoitoon hakeutuminen
Inseminaation hinta määräytyy yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaan. Kokonaiskustannuksiin vaikuttavat esimerkiksi tarvittavat tutkimukset, lääkkeet ja toimenpiteet. Hinta riippuu myös siitä, käytetäänkö hoidossa puolison siittiöitä vai luovutettuja siittiöitä.
Hedelmöityshoidoista voi saada Kela-korvausta Kelan ehtojen mukaisesti. Gynovassa on käytössä Kelan suorakorvausmenettely, joten Kela-kortti kannattaa ottaa mukaan vastaanotolle.
Ajantasaiset hinnat löydät hinnastostamme. Halutessasi voit kysyä henkilökohtaista hinta-arviota puhelimitse numerosta 044 987 1012.
Varaa aika vastaanotolle
Voit varata ajan vastaanotolle, jos haluat keskustella keinohedelmöityksestä eli inseminaatiosta ja selvittää, voisiko hoito sopia tilanteeseesi. Vastaanotolla saat yksilöllisen arvion hoidon edellytyksistä, etenemisestä ja kustannuksista.
Katso myös

Ensikäynti ja hedelmällisyyden arvio
Ensikäynnillä selvitetään laajasti taustatietoja, tehdään gynekologinen tutkimus ja tavallisesti myös ultraäänitutkimus. Ensikäynnille voi hakeutua heti, kun hedelmällisyys huolettaa.

Lapsettomuushoidot suunnitellaan yksilöllisesti
Hoidon tarve ja hoitomalli arvioidaan kokonaisvaltaisesti ja mielipiteitäsi ja toiveitasi kuunnellen.

Munasolujen ja siittiöiden luovutus Gynovassa
Gynovassa voit luovuttaa munasoluja ja siittiöitä joustavasti. Luovutettuja sukusoluja tarvitaan koko ajan ja ne muuttavat monen lapsihaaveet todeksi.