Skip to main content

Lisää vauvoja! Me autamme!

Lisää vauvoja! Me autamme!

Suomessa niin kuin muuallakin Euroopassa kaivataan lisää vauvoja. Suomen syntyvyys on laskenut vuodesta 2011 alkaen nousten jonkin verran koronavuosina 2020–21. Viime vuonna syntyvyys kuitenkin aleni erityisen voimakkaasti. Tilastokeskuksen ennakkotietojen perusteella vuonna 2022 syntyi 44933 vauvaa, mikä on 4661 vähemmän kuin vuonna 2021. Elävänä syntyneiden määrä oli pienin yli 150 vuoteen.

Väestöliiton vastikään julkaisema vuoden 2022 Perhebarometri ”Kuka haluaa lapsia 2020- luvulla?” havainnoi, millaisia lastenhankintasuunnitelmia suomalaisilla, hedelmällisessä iässä olevilla aikuisilla on (Väestöliitto, Verkkojulkaisut, 2023). Siinä todetaan syntyvyytemme kuuluvan koko maailman alhaisimpiin: vähemmän lapsia naista kohden syntyy vain muutamissa Etelä-Euroopan ja Aasian maissa.

Suurin osa (noin 85 %) 20–45-vuotiaista suomalaisista toivoo lasta ja ihanteellisena lapsilukuna itselle pidetään noin kahta lasta. Kuitenkin toiveen ja toteuman välillä on iso ero (esimerkiksi 0.66 lasta 35–45-vuotiaiden ikäryhmässä). Syitä siihen, ettei ihanne lapsilukuun päädytä on monia. Muun muassa asenteet ja arvot, yhteiskunnalliset asiat, epävarmuus ja maailman tapahtumat vaikuttavat siihen, haluaako lapsia ja kuinka monta.

Lasten hankinnan lykkääminen syystä tai toisesta on vaikuttanut siihen, että keskimääräinen ikä tulla äidiksi tai isäksi on noussut tasaisesti viime vuosikymmenten aikana. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 se oli naisilla 30 (THL, 2022) ja miehillä 31,9 vuotta (Tilastokeskus, 2021). Naisen iän lisääntyminen on kuitenkin merkittävä lapsensaantia rajoittava tekijä, etenkin yli 35 vuoden jälkeen, ja naisen ikä yksistään voi vaikuttaa toivotun lapsiluvun saavuttamiseen. Myös ongelmat sopivan kumppanin löytymisessä tai raskaaksi tulemisessa saattavat merkitä tahatonta lapsettomuutta tai lapsiluvun jäämistä haluttua pienemmäksi.

Kun toiveena on lapsi ja sitä ei yrityksestä huolimatta kuulu tai raskauden alkamiseen tarvitaan luovutettuja sukusoluja, kannattaa hakeutua tutkimuksiin ja hoitoihin. Lapsettomuushoidoilla voidaan vaikuttaa lapsensaamiseen, halutun lapsiluvun saavuttamiseen ja syntyvyyteen. Hedelmöityshoidoista syntyi vuonna 2020 noin 2 400 lasta, mikä on 4,9 % kaikista syntyneistä.

Lapsettomuushoitoja tehdään sekä julkisella että yksityisellä puolella. Julkisella puolella ei kuitenkaan voida hoitaa aivan kaikkia potilaita resursseista ja hoitokriteereistä johtuen. Lisäksi hoitoja tehdään rajallinen määrä ja joskus ne voivat jäädä tuloksettomiksi tai toivottua lapsilukua ei saavuteta.

Yksityinen puoli tarjoaa kaikille lapsettomuushoitoja tarvitseville vaihtoehdon hoitopaikaksi ja jää ainoaksi hoitopaikaksi niille, jotka eivät saa hoitoja julkisella puolella tai haluavat jatkaa tuloksettomiksi jääneitä hoitoja. Vuonna 2021 yksityisen sektorin osuus kaikista hedelmöityshoidoista oli reilu 44 %. Gynova-klinikalla voimme auttaa toteuttamaan lapsitoiveen. Autamme jo ensimmäisen lapsen saamisessa. Hoidamme niitä, joilla aikaisemmat hoidot eivät ole onnistuneet, jotka haluavat useamman lapsen (27 % toivoo kolmea tai useampaa lasta Väestöliiton 2022 Perhebarometrin mukaan) tai pääsy julkisen puolen hoitoihin ei ole mahdollista. Autamme naispareja ja yksin lasta haluavia naisia saamaan lapsen.

Arvioimme hoitomahdollisuudet, jos tiedossa on hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä kuten esimerkiksi naisen ikä. Kartoitamme myös hedelmällisyyttä jo ennen varsinaista raskauden yrittämistä. Hoitotuloksemme ovat toistuvasti erinomaiset, vaikka hoidamme paljon haasteellisia potilaita, joilla aikaisemmissa hoidoissa on ollut ongelmia tai epäonnistumisia. Hyvän lopputuloksen taustalla on tärkeimpänä erinomaisen ammattitaidon ja pitkän kokemuksen omaava henkilökunta. Lääkärit suunnittelevat jokaisen hoidon yksilöllisesti, kaikki vaiheet optimoiden, mahdolliset aiemmat hoidot huomioiden, potilaan aikataulujen puitteissa ja potilaan mielipiteitä kuunnellen. Laboratorio- ja hoitotyö toteutetaan samoilla periaatteilla. Pitkä kokemus erilaisista tapauksista ja eri tavoista toteuttaa hoito mahdollisimman hyvin auttaa valitsemaan jokaisen kohdalla parhaan mahdollisen toimintamallin.

Jos mieltäsi painaa mikä vain hedelmällisyyteen tai lapsettomuustutkimuksiin ja -hoitoihin liittyvä asia, niin ota herkästi yhteyttä Gynova-klinikkaan. Me autamme!

Viimeisimmät artikkelit