YHDESSÄ
SAAMME AIKAAN

IHMEITÄ

Mistä on pienet tontut tehty?

Blogi 23.12.2021

Hyvää joulua!

Mistä on pienet tontut tehty?

Jouluna 2021 toinen koronavuosi alkaa täyttyä ja samalla kolmas Gynova-klinikan toimintavuosi on alkanut. Joulukuussa riittää yötä, päivänvalo pilkahtaa arkana vain lyhyesti keskipäivän seudussa. Onneksi tätä hämäryyttä ilahduttaa iki-ihana jouluinen hyörinä. Perinteiset touhut, tuoksut ja muistamiset luovat mieleen kutkuttavaa odotusta, muistoja ja tunteita.

Joulun taikaa ja nopeasti kulunutta vuotta Gynovassa ihmetellessämme iloitsimme samalla toimintamme hyvistä tuloksista ja viihtyisästä työpaikasta. Jokaiselle tuntui jääneen mieleen hieman erilaisia asioita menneeltä vuodelta. Eli mistä ne on ne pienet tontut Gynovassa tehty?

“Haasteellisia potilastapauksia on ollut paljon, ja osa potilaista on ehkä jo luopunut toivosta ja miettinyt lähteäkö enää uuteen hoitoon. On ollut todella palkitsevaa ja innostavaa kun on päädytty yrittämään vielä kerran, hoito on räätälöity viimeisen päälle ja olemme onnistuneet!

“Mukavaa on ollut vaivaton ja hedelmällinen yhteistyö muiden kotimaisten pikkuklinikoiden kanssa.”

“Pakastussiirtoja tehdään koko ajan enemmän ja tulokset ovat loistavia! Alkiot kestävät pakastuksen ja sulatuksen erinomaisesti ja säilyvät täydellisinä lähes poikkeuksetta.”

“Uutuuttaan kiiltävä labra on pieni, mutta toimiva. Uusia laitteita on käyty ihastelemassa muualtakin.”

“Hyvään pyritään ja priimaa pukkaa!”

“Potilaspalautteet ovat aivan ihania. Onnistuminen, tavalla tai toisella, on kaunein kiitos työstämme.”

“Gynovan tilat ovat osoittautuneet tosi käytännöllisiksi, toimiviksi ja erittäin viihtyisiksi.”

“Gynovaa on helppo suositella kaikille, koska voi olla varma jokaisen työntekijän korkeasta ammattitaidosta ja osaamisesta. Lisäksi jokainen potilas otetaan vastaan yksilönä, kaikilla on oma tarinansa ja sen mukaan hoidot räätälöidään, välillä isommallakin asiantuntijaporukalla. Kuunnellaan myös, mitä sanottavaa hoidettavalla on ja tarvittaessa vastaanototkin järjestetään potilaan tarpeiden mukaan. Hyvät hoitotulokset puhuvat omasta puolestaan.”

“Klinikkaan on kiva tulla, tutut ihmiset, valoisa ympäristö ja lämmin tunnelma. Kahvikupillinen löytyy aina. Kiitos työtoverit!”

Näillä mietteillä Gynovalaiset toivottavat kaikille oikein hyvää ja rauhaisaa joulua ja onnekasta alkavaa vuotta 2022!

KAIKKI KIRJOITUKSET